Print Shortlink

Kuulumiset Helsingin exculta – Tähtäimessä valtiovarainministeriö ja Veropaja Oy

Lokakuun ekan perjantain kunniaksi Voo ry teki etelänmatkan Helsinkiin kohteena valtiovarainministeriö ja Veropaja Oy. Herätys aamulla oli aikainen kuten aina (ja osahan ei ehtinyt edes bussiin vaan tuli sittemmin junalla perässä), mutta onneksi Suomen Ekonomit sponsoroi excullemme  matkaeväitä!

Helsinkiin päästyämme astelimme Senaatintorin reunalla olevia portaita ylös kohti valtiovarainministeriötä (VM), joka sijaitsee upeassa Valtioneuvoston linnassa. Henkilöllisyystodistusta vastaan saimme vierailijakortit, joiden kanssa matka jatkui läpi sokkeloisen, mutta todella hienon ja arvokkaan rakennuksen läpi. Päästyämme lopulta meille tarkoitettuun neukkariin alkoi jännittävä tarina siitä, minkälaista on olla töissä valtiovarainministeriössä. Meitä olivat vastassa viestinnästä vastaava Inka  Koskenvuo, joka ehdottomasti suositteli VM:n seuraamista sosiaalisessa medissa, mm. Twitterissä.

Hänen jälkeensä Antero Toivainen kertoi VM:n kansainvälisyydestä ja erityisesti verosopimusten tekemisestä eri maiden välillä. Aihe oli erittäin kiinnostava ja herätti paljon kysymyksiä  keskuudessamme. Samoin uteliaisuutta herätti Anteron esittelemät Viralliset verosopimus -asiakirjat erikoisella paperilla. (Asiakirjan arvokkuutta korosti vielä tälle vuosituhannelle erikoiset molempien valtioiden viralliset sinetit!)

Viimeisenä puhujana toimi lainsäädäntöneuvos Marianne Malmgren, joka esitteli meille erityisesti uuden hallituksen veropoliittisia linjauksia käytännön tasolla, sekä näkökulmia verojärjestelmän kehittämiseen. Lopuksi lainsäädäntöneuvos esitteli meille vielä harjoittelumahdollisuuksia VM:ssä. Huomasimme,  että VM:n vero-osasto ei henkilömäärältään ole kovinkaan suuri, mutta tehtävät ovat mitä kiinnostavampia. Lisäksi VM on aikojen saatossa ottanut yllättävän paljon harjoittelijoita ja lopputyöntekijöitä heidän hoiviinsa. (Joten mahdollisuuksia työllistyä on!)

Matkamme jatkui kohti Veropajaa, jossa Voo ry:n ex-puheenjohtaja Kalle Suontausta otti meidät innoissaan ja sydämellisesti vastaan. Kalle kertoi meille Veropaja Oy:n liikeideasta ja omasta taustastaan sekä opiskeluiden että työuransa osalta. Kalle antoi myös kullanarvoisen vinkin siitä, että Tampereelta valmistuvien veroasiantuntijoiden olisi syytä pitää mielessään laskiksen opintojen tärkeys. Tämän ohella saimme Monica Salokankaalta tietoa Veropajan omasta trainee-ohjelmasta, jossa selvästi korostui luottamus ja usko opiskelijoiden taitoihin. Paikalla oli kertomassa kokemuksista myös Alex Björklund, joka on vasta hiljattain valmistunut ja Veropajassa näin ollen uusi kasvo. Veropajan tarjoilemien maistuvien herkkujen ja kahvin jälkeen pääsimme ratkomaan heidän kanssaan mielenkiintoista case-tehtävää, jonka kautta pääsi hyvin mukaan heidän arkeensa. Vaikka tehtävä olikin monipuolinen ja haastava, onnistuimme löytämään hyvin näkökulmia, joista sitten paras näkemys palkittiin Veropajan puolesta kuohuvalla. Onnittelut voittajille! Veropajan ilmapiiri ja sijainti Bulevardi 10:ssä jättivät lähtemättömän vaikutuksen veroilijoihin!

Kokonaisuutena reissu oli todella innostava ja molemmista kohteista jäi varteenotettava vaihtoehto tulevaisuuden työpaikkana. Suurkiitos excu-kohteille ja kaikille mukana olleille. Kevään puolella sitten uusi reissu ja uudet kujeet!

aula                                             voory