Print Shortlink

Puheenjohtajan tervehdys

Uuden vuoden myötä on aika toivottaa VOOn uusi hallitus tervetulleeksi. Hallitukseemme valittiin tänä vuonna kuusi uutta jäsentä yhden vanhan hallituslaisen rinnalle, mutta uskon, että tämä tuo mukanaan uusia näkökulmia toimintaamme. Jokainen meistä on motivoitunut ja kiinnostunut tekemään parhaansa, että toimintamme jatkaa yhtä hyvää linjaa kuin edellisinä vuosina. Uskonkin, että onnistumme yhdessä järjestämään mielenkiintoisia ja monipuolisia tapahtumia ympäri vuoden. Hallitusesittelyn julkaisemme vielä erikseen nettisivuillamme.

Tulevan vuoden tavoitteena on lisätä VOOn näkyvyyttä ja tunnettavuutta entisestään. Pyrimme siihen, että opiskelijat löytäisivät tapahtumiimme entistä helpommin ja useammin. Haluamme jatkaa asiapitoisten tapahtumiemme järjestämistä, ja tuoda mukaan ehkä myös ripauksen uutta. Lisäksi järjestämme perinteiset HuVi-Klubit muutaman kerran vuodessa. Vuoden 2018 kohokohtana on 2.2 järjestettävät vuosijuhlamme, sillä ainejärjestömme täyttää pyöreät 40-vuotta!

Tervetuloa mukaan VOOn toimintaan!

Innokkaana vuotta odotellen,

Jasmiina Vahvelainen

Puheenjohtaja 2018